Audit Trainee, Tampere

Ilmoitusnumero: 103

Palvelualue: Tilintarkastus

Sijainti:

Tehtävä: Audit Trainee

Mitä meillä pääsee tekemään?

Tulet näkemään tilintarkastuksen koko elinkaaren, tutustumaan moneen eri toimialaan sekä saat vastuullesi kokonaisia tilintarkastuksia. Työskentelet läheisesti kokeneempien tilintarkastajien kanssa, mutta saat myös tehdä itsenäisesti vastuullisia tehtäviä ja kehittyä aidosti harjoittelujakson aikana. Tehtävänkuvaasi kuuluvat sekä pienempien yritysten tilintarkastus kokonaisuudessaan että avustavat tilintarkastustehtävät isompien tilintarkastusasiakkaiden osalta. Pääset toimimaan yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja soveltamaan opinnoissasi oppimia asioita käytännön työelämään.

Millaista työkaveria etsimme?

Meille tärkeintä on, että olet avoin ja innokas oppimaan uutta. Reipas asenne ja innokkuus ottaa asioista itse selvää kantaa pitkälle. Tehtävässä tarvitaan oman työn organisointitaitoja, itsenäistä ja omatoimista työskentelytapaa sekä uusien asioiden ja ohjeiden omaksumiskykyä. Meillä ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin pohtimaan asioita, kunhan vain rohkeasti kysyy apua työkaverilta. Yhteistyötaidot ovat tilintarkastustyössä tärkeitä, sillä tulet työskentelemään tiiviisti sekä työkavereiden että asiakkaiden kanssa.

Vähintään 2. vuoden kaupallisen alan opinnot (kauppakorkeakoulu/AMK) ja laskentatoimen opinnot ovat edellytyksenä tehtävässä toimimisessa. Hienoa olisi, jos opintojesi pääaine on ulkoinen laskentatoimi tai tilintarkastus. Perustason ymmärrys kirjanpidosta (esim. opintojen kautta) ja MS Office-ohjelmien osaaminen (erityisesti Excel) ovat tarpeellisia taitoja.

Jotta pääset hyvään alkuun työssä, on tärkeää, että sinulla on jotakin edeltävää työkokemusta – alalla tai työtehtävällä ei ole väliä – sillä arvostamme yleisiä työelämä- ja työntekijätaitoja. Mikäli sinulla on kokemusta asiakaspalvelutyöstä, taloushallintoalan työtehtävistä tai tilintarkastuksesta, on se ehdottomasti plussaa!

Miksi valita meidät?

Grant Thorntonin audit traineena saat erinomaisen pohjan tilintarkastusurallesi. Pääset näkemään paljon käytännön työelämän esimerkkejä opinnoissa tutuksi tulleista asioista ja soveltamaan teoriaa käytäntöön. Monipuoliset tarkastustoimeksiannot (asunto-osakeyhtiöt, osakeyhtiöt, säätiöt ja järjestöt) takaavat, että saat kattavan kuvan tilintarkastuksen kokonaisuudesta. Pääset osaksi mukavaa tiimiä ja oppimaan kollegoiltasi.

Grant Thorntonilla olemme ylpeitä ihmisläheisestä ja osallistavasta yrityskulttuuristamme. Mutkattomuus on tärkeää arjessamme ja se tarkoittaa joustavuutta, avoimuutta ja luottamusta. Työskentelemme pääosin tiimeissä ja tuemme toisiamme varmistaaksemme parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen. Meille on tärkeää olla erinomainen työpaikka ja kehitämme työtapojamme ja -kulttuuriamme jatkuvasti. Panostamme henkilöstömme osaamiseen ja hyvinvointiin ja koemme tärkeäksi, että jokainen voi rakentaa meillä omannäköistään uraa. Olemme myös mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.

Tarjoamme hyvät kehittymismahdollisuudet yhdessä maailman johtavista asiantuntijaorganisaatioista, kansainvälisen yhteisön, hyvät työsuhde-edut, viihtyisät toimitilat, mahdollisuuden etätyöskentelyyn sekä mukavan ja ammattitaitoisen työyhteisön tuen.

Joko kiinnostuit?

Hienoa, sillä me haluamme kuulla sinusta lisää! Voit lähettää työhakemuksen meille oheisen linkin kautta 18.9.2022 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Tax Partner, KHT Marko Vehniä puh +358 40 539 1321 seuraavina ajankohtina: ti 6.9. klo 9–15 ja ke 7.9. klo 9–15. Voit tutustua tarkemmin Grant Thorntoniin kotisivujemme kautta ja arkeemme pääset kurkistamaan Instagrammista.

Työtehtävä on määräaikainen ja kestoltaan 4-5 kk ja kokoaikainen. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaisesti joko marras-joulukuussa 2022 tai tammikuussa 2023.

Hakuprosessimme etenee seuraavasti:

Hakuaika 29.8.-18.9.2022

Haastattelukierros viikolla 38-39

Valintapäätös viikolla 40-41

Applications for this position are now closed

Trainee-kokemuksia

Väinö Mettiäinen

"Monet kokeneemmat ovat kertoneet yksi työn parhaita puolia olevan juuri se, että päivittäin pääsee oppimaan uutta ja ottamaan asioista selvää. Jo näin lyhyellä otannalla voin kertoa tuon olevan totta, sillä työnkuvaan kuuluu laaja-alaisesti erilaisen sääntelyn tunteminen ja taitojen ylläpitäminen läpi sääntelykentän jatkuvan muutoksen. "