Yhteisöjen veroilmoituksille myönnetään lisäaikaa
Teemme vuosittain kansainvälisen naisjohtajatutkimuksen Women in Business, jossa tutkitaan paitsi naisjohtajien määrää globaalisti, myös tarkastellaan erityiskysymyksiä – tänä vuonna yrityskulttuurin asettamia haasteita muodostaa moniäänisiä johtoryhmiä yrityksiin.
Naisjohtajien määrä Suomessa ei kasva, mutta Naisjohtajia yhä useammassa yrityksessä
Yritystalouden asiantuntijan Grant Thorntonin uusi eurooppalainen tutkimus kertoo euroalueen yritysten haluavan yhtenäisen yritysveron Eurooppaan. Tutkimus kertoo yritysten myös luottavan euroon valuuttana ja toivovan lisää taloudellista integraatiota.
Yksi lajimmista ja pisimpään järjestetyistä naisjohtajatutkimuksista, Grant Thorntonin Women in Business kertoo tänä vuonna erityisesti yritysten riskienhallinnasta ja naisten oletettua tärkeämmästä roolista siinä.
Grant Thorntonin vuosittaisen tutkimuksen mukaan globaali talousluottamus on nousussa vuoden 2017 alkaessa. Sekä Euroopassa, Yhdysvalloissa että Kiinassa näkyy merkittävä nousu.
Eurooppalaisten yrityspäättäjien usko talouden tulevaisuuteen on pysynyt vahvana huolimatta monista uhkakuvista, kertoo Grant Thorntonin Eurooppaan keskittyvä Future of Europe -tutkimus.
