
Tässä uudessa tilanteessa paljon energiaa kuluu uusien työtapojen kehittämiseen ja näihin tottumiseen sekä kriisipalavereihin. Etätyöskentelyä mahdollistavia apuohjelmia sekä yhteyksiä otetaan käyttöön kovalla tahdilla ja yhtiön kontrollit jäävät vähemmälle huomioille.
Aikaisemmista katastrofeista ja poikkeustilanteista olemme oppineet, että nämä voivat synnyttää uusia väärinkäytösmahdollisuuksia. Epävarmat tilanteet ja ihmisten tiedontarve ovat saaneet huijarit liikkeelle aikaisempien luonnonkatastrofien aikana. Ikävä kyllä olemme saaneet lukea vastaavista huijauksista koskien koronavirusta. Liikkeellä on kalasteluviestejä (eng. phishing), joissa ihmisiä yritetään saada luovuttamaan tietoja esimerkiksi THL:n tai WHO:n nimissä. Tartuntoja estäviä tuotteita, kuten desinfiointiaineita ja hengityssuojia on haalittu ja pyritty myymään kohtuuttoman kovaan hintaan. Rahankeruuviestejä pandemian vuoksi ongelmiin joutuneiden ihmisten hyväksi on jo liikkunut somessa.
Yritysten kannalta mahdollisia vaaranpaikkoja väärinkäytöksille poikkeusaikana synnyttää esimerkiksi etätyöt. Työnteon helpottamiseksi, on houkutus purkaa aikaisempia kontrolleja. Tietyn työvaiheen nopea loppuunsaattaminen tuntuu ehkä tärkeämmältä kuin työvaiheen kuittaaminen toisen henkilön toimesta. Työntekijöiden sairaustuessa, tai estyessä saapumaan työpaikalle voi myös syntyä tarvetta jakaa työtehtäviä uudelleen ja lisätä esimerkiksi käyttöoikeuksia.
Ennen kaikkea kontrolliympäristö kannattaa ehdottomasti käydä läpi ja pohtia, mitä väärinkäytöksille altistavia toimintoja yhtiössä on ja mitä olisi huomioitava tänä poikkeuksellisena aikana. Jos haluat saada lisää tukea ja vinkkejä yrityksen toimintaan haastavina aikoina katso oheinen webinaaritallenne PK-yrityksen kriisinhallinnasta tai ota yhteyttä asiantuntijoihimme.