Grant Thornton on yksi maailman johtavista tilintarkastus-, vero-, taloushallinto- ja muita asiantuntijapalveluita tarjoavista brandeistä. Viime vuosina globaali ketjumme on kasvanut huomattavasti, ja tällä hetkellä toimimme 150 maassa yli 80.000 työntekijän voimin. Suomessa meitä on yhteensä noin 80 asiantuntijaa Helsingissä ja Turussa. Grant Thorntonin globaalin organisaation mahdollisuudet ja yhteistyökulttuurimme perustuu avoimuuteen, ihmisläheisyyteen ja ympäristöön, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Perheystävällisyydestään tunnetulla Grant Thorntonilla pääset rakentamaan oman näköistä uraa.
Haluaisitko sinä olla Grant Thorntonin seuraava Arvonlisäveroasiantuntija?
Etsimme kasvavaan asiantuntijatiimiimme arvonlisäveroasiantuntijaa tukemaan asiakkaitamme kotimaisissa ja kansainvälisissä verotuskysymyksissä. Tehtävässä toimit asiakkaiden tukena erityisesti arvonlisäverotukseen liittyvissä asioissa, osallistut verotuksellisten kysymysten selvittämiseen sekä annat käytännönläheistä neuvontaa eri toimialoilla toimiville yrityksille. Rooliin kuuluu myös osallistumista muihin verotuksen osa-alueisiin, kuten tuloverotukseen liittyviin toimeksiantoihin.
Toivomme sinulta
- Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. KTM, tradenomi YAMK, OTM tai muu vastaava tutkinto)
- 2–4 vuoden työkokemusta arvonlisäverotuksen parista
- Kokemusta myös muista verolajeista, erityisesti tuloverotuksesta
- Hyvää suomen, englannin ja ruotsin kielen taitoa
- Kiinnostusta verotuksen asiantuntijatehtäviin ja halua kehittää osaamistasi edelleen
- Huolellista työotetta, oma-aloitteisuutta ja hyviä yhteistyötaitoja
Tarjoamme
- Monipuolisen asiantuntijaroolin laajan asiakaskunnan parissa
- Mahdollisuuden syventää osaamistasi arvonlisäverotuksessa ja muissa verolajeissa
- Kokeneiden kollegoiden tuen ja mahdollisuuden jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen
- Joustavat työskentelytavat sekä kilpailukykyiset työsuhde-edut
- Mukavan ja asiantuntevan työyhteisön
Tarjoamme henkilöstöetuina muun muassa lounasedun, liikunta/kulttuuri/hyvinvointiedun, laajan työterveyshuollon ja vakuutukset, kuntosaliedun, hierontatuolin toimistolla, sähköisen oppimisalustan sekä paljon erilaisia henkilöstötapahtumia.
Me Grant Thorntonilla
olemme ylpeitä ihmisläheisestä ja osallistavasta yrityskulttuuristamme. Työskentelemme tiimeissä ja tuemme toisiamme varmistaaksemme parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen. Meille on tärkeää kehittää työntekijäkokemusta panostamalla henkilöstömme osaamiseen ja hyvinvointiin. Olemme myös mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka –ohjelmassa, jonka myötä kiinnitämme erityistä huomiota erilaisten elämäntilanteiden tuomiin tarpeisiin sekä työn ja muun elämän joustavampaan yhteensovittamiseen. Meillä pääset osaksi rentoa ja monimuotoista työyhteisöä, jossa on matala hierarkia.
Kiinnostuitko? Hienoa, sillä me haluamme kuulla sinusta lisää! Voit lähettää työhakemuksen meille oheisen linkin kautta 31.7.2026 mennessä. Tehtävä on vakituinen ja aloitus sopimuksen mukaan. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Compliance Manager Rinna Ekola puh. 050 337 0436 sekä Partner Jan-Erik Rae puh. 0400 642467. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Voit tutustua tarkemmin Grant Thorntoniin täältä kotisivujemme kautta ja arkeemme pääset kurkistamaan Instagrammista.