Tilikauden määräpäivät
Kalenterivuoden loppu tarkoittaa monelle yhtiölle myös tilikauden päättymistä. Tilikauden päättymiseen liittyy useita tärkeitä toimenpiteitä, kuten tilinpäätöksen laatiminen ja joillakin yhtiöillä myös tilintarkastus. Tilinpäätöksen jälkeen veroilmoitus tulee jättää ajallaan, ja lopulta tilinpäätös on rekisteröitävä kaupparekisteriin.
Tilikauden päättymiseen liittyvien tärkeiden määräpäivien lisäksi yhtiöillä on juoksevia kuukausittain toistuvia määräpäiviä. Jos veron eräpäivä sattuu lauantaille tai pyhäpäivälle, ilmoituksen voi antaa ja verot maksaa seuraavana arkipäivänä.
Olemme keränneet tähän artikkeliin tyypillisimmät eräpäivät osakeyhtiöille ja sivuliikkeille. Eräpäivät on jaoteltu kuukausittain toistuviin, vuosittain toistuviin sekä tilikaudesta riippuvaisiin eräpäiviin.
Huomioithan, että kaikki eräpäivät eivät koske välttämättä yhtiötäsi, esimerkiksi oma-aloitteisten verojen osalta verokausi voi olla eri kuin kuukausi, jota olemme käyttäneet oletuksena.

Kuukausittaiset eräpäivät
Tilikaudesta riippuvaiset
Kuukausittain:
Rakentamispalvelua ostanut rakennustyön tilaaja on velvollinen antamaan urakkailmoituksen. Yhteisellä rakennustyömaalla toimiva päätoteuttaja tai -urakoitsija on velvollinen ilmoittamaan työmaalla työskentelevien tiedot. Sekä urakkailmoitus että työntekijätiedot tulee antaa Verohallinnolle viimeistään kohdekuukautta seuraavana toisen kuukauden viidentenä päivänä.
Yhtiöt, joiden verokausi oma-aloitteisille veroille on kuukausi ilmoittavat ja maksavat arvonlisäveron ja työnantajasuoritukset kuukausittain 12. päivään mennessä. Arvonlisäveroilmoitus on annettava toinen kuukausi verokauden päättymisen jälkeen ja työnantajasuoritukset verokautta seuraavana kuukautena. Palkkatietoilmoitus ja työnantajan erillisilmoitus on annettava viiden päivän kuluessa palkanmaksupäivästä.
Ennakkoverot lasketaan viimeksi päättyneeseen verotukseen pohjautuen. Osakeyhtiö voi joko maksaa veroja kuukausittain tai kaksi kertaa vuodessa. Jos yhtiö on päättänyt maksaa verot kuukausittain, ennakkoveron eräpäivä on kuukauden 23. päivä.
Vuosittain:
Kaikkien muiden vuosi-ilmoitusten jättöpäivä on tammikuun lopussa lukuun ottamatta osakaslainojen ja korkotulon lähdeveron alaisten korkojen vuosi-ilmoituksia. On hyvä tarkistaa, mitkä vuosi-ilmoitukset koskevat yritystäsi.
Yhtiö voi täydentää päättyneen verovuoden ennakkoveroa tammikuun aikana välttyäkseen viivästyskorolta. Jos osakeyhtiö tai sivuliike on maksanut tilikauden aikana liian vähän ennakkoveroja, tulee maksettavaksi jäännösveroa. Jäännösverolle määrätään lisäksi huojennettua viivästyskorkoa. Vuoden 2025 huojennettu viivästyskorko on 6,5 %. Jäännösveron maksupäivä on verotuksen päättymiskuukautta seuraavan toisen kuukauden 3. päivä tai seuraava arkipäivä.
Alustava kiinteistöveropäätös annetaan viimeistään maaliskuun aikana. Osakeyhtiöiden ja sivuliikkeiden tulee tarkistaa kiinteistöveropäätöksen tiedot ja tarvittaessa korjata niitä huhtikuun aikana.
Vuosittain, aikamääreet riippuvat tilikauden päättymispäivästä:
Neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä osakeyhtiöiden tulee laatia tilinpäätös ja toimintakertomus. Lisäksi kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti raportointivelvollisten on laadittava kestävyysraportti osana toimintakertomusta. Osakeyhtiöiden ja sivuliikkeiden veroilmoitus on jätettävä neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tarkka eräpäivä ja veroilmoituksen jättöpäivä tulee tarkistaa yhtiökohtaisesti. Esimerkiksi, jos yhtiön tilikausi päättyy 31.3., veroilmoituksen määräpäivä on heinäkuun lopussa.
Osakeyhtiön on vahvistettava tilinpäätös varsinaisessa yhtiökokouksessa kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Mikäli yhtiö on tilintarkastusvelvollinen, tulee tilinpäätöksen olla tarkastettu ennen vahvistamista. Osakeyhtiön on ilmoitettava tilinpäätöstiedot kaupparekisteriin kahdeksan kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Ulkomaisen elinkeinonharjoittajan Suomessa rekisteröidyn sivuliikkeen täytyy ilmoittaa tilinpäätöksensä kaupparekisteriin kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Jos ulkomaisen elinkeinoharjoittajan kotimaa kuuluu Euroopan talousalueeseen, voi tämä ilmoittaa tilinpäätöksen kyseisen maan lainsäädännön mukaisessa määräajassa, vaikka se ylittäisi kuusi kuukautta.
Jos veroviranomainen pyytää siirtohinnoitteludokumenttia, verovelvollisen on esitettävä se 60 päivän kuluessa kehotuksesta. Siirtohinnoitteludokumentaatio tulee esittää kuitenkin aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä. Siirtohinnoitteludokumentointia täydentävät lisäselvitykset, kuten tieto vertailukohteista, on esitettävä 90 päivän kuluessa veroviranomaisen kehotuksesta. On kuitenkin suositeltavaa, että jo verovuoden aikana varmistetaan, että siirtohinnoittelu on markkinaehtoista.
Suurten konsernien vähimmäisveron ilmoittamisvelvollisten on annettava ilmoitus 15 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Säännösten mukaan ensimmäisen kerran annettavalle ilmoitukselle on pidennetty 18 kuukauden määräaika. Tällöin konsernit, joiden tilikausi on kalenterivuosi, tekevät ensimmäisen ilmoituksensa viimeistään kesäkuun 2026 loppuun mennessä.
Lue lisää yritysverotuksesta
View more