Osakeyhtiön varojenjako – käytännön näkökohtia ja koronaviruspandemian vaikutukset

03 syyskuuta 2020

Tule mukaan maksuttomaan webinaariin kuulemaan osakeyhtiön varojenjaosta sekä tyypillisimmistä huomioon otettavista seikoista, kuten maksukykyisyystestistä sekä jaettavien varojen määrän laskennasta.

Koronaviruspandemian vaikutukset tulee ottaa huomioon yhtiöiden varojen jakamisessa, sillä varojenjakopäätöstä tehdessä on tarkasteltava myös tilinpäätöksen laatimisen jälkeisiä muutoksia yhtiön taloudellisessa tilanteessa.

Lisäksi webinaarissa käsitellään aiheeseen liittyviä käytännön kipupisteitä, kuten väliosinkoa sekä lähipiirilainojen vaikutusta varojenjakoon.

Webinaari järjestettiin torstaina 3. syyskuuta. Tallenne katsottavissa täältä. 

Webinaarissa äänessä
Juha-Pekka Keimmo | Senior Partner, KHT Asiantuntijallamme Juha-Pekka Keimmolla on yli 25-vuoden kokemus tilintarkastusalalta. Hän toimii päävastuullisena tilintarkastajana lukuisissa kotimaisissa ja ulkomaalaisomisteisissa yhtiöissä ja on ollut laatimassa asiantuntijalausuntoja, joissa on otettu kantaa varojen jakamisen laillisuuteen esim. konkurssitilanteissa. Juha-Pekka Keimmo toimii Valtioneuvoston asettaman Tilintarkastuslautakunnan pysyvänä asiantuntijajäsenenä.

Tel: +358 9 512 3330 Contact: