Työ on vaatinut minua kehittymään ja antanut minulle mahdollisuuden ja tuen kehittää omaa osaamistani.

Linda Blomberg, Associate

Linda aloitti traineena Grant Thorntonilla Helsingin toimistolla 2016. Traineejakson jälkeen työt Grant Thorntonilla jatkuivat. Töiden ohessa hän viimeisteli opintonsa Svenska Handelshögskolanissa ja valmistui keväällä 2018 kauppatieteiden maisteriksi. Tällä hetkellä Linda toimii Senior Associatena Helsingissä.

Työhaastattelussa sanoin rehellisesti, että en tiennyt tilintarkastajan työstä mitään. Työni on vaatinut minua kehittymään ja antanut minulle mahdollisuuden ja tuen kehittää osaamistani. Organisaatiomme tekee kansanvälistä yhteistyötä, joten minulla on myös mahdollisuus lähteä esimerkiksi töihin ulkomaille toiseen Grant Thornton toimistoon.

Pääsin lyhyessä ajassa tekemään tosi monipuolisia työtehtäviä eri osastojen ja monien erilaisten asiakkaiden kanssa. Töissä meillä on tosi matala hierarkia ja täällä tehdään töitä kaikkien, myös partnereiden kanssa ja minun työpanosta arvostetaan myös sillä tasolla. Koen että meillä voi kysyä neuvoa keneltä vaan ilman minkäänlaista kynnystä.