article banner
Ajankohtaista

Yhteisöjen veroilmoituksille myönnetään lisäaikaa

Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen Verohallinto pidentää yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Päätös koskee kaikkia yhteisöjä eli esimerkiksi yhdistyksiä, asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöyhteisöjä, ulkomaisia yhteisöjä, osuuskuntia ja sijoitusrahastoja. Veroilmoituksen voi nyt antaa viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Normaalisti veroilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa. 

Verohallinto myöntää yhteisöille kuukauden lisäajan veroilmoitusten antamiseen koronatilanteen takia. Lisäaikaa ei tarvitse erikseen hakea, eikä lisäajalta luonnollisesti myöskään määrätä myöhästymismaksua.

Verohallinnon päätös koskee yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt joulukuun 2019 ja helmikuun 2020 välisenä aikana. Nämä asiakkaat voivat nyt antaa veroilmoituksen viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, kun normaalisti ilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa.

Uusi veroilmoituksen määräpäivä tulee näkyviin OmaVeroon huhtikuun aikana. 

Päätös koskee yhteensä noin 80 prosenttia yhteisöistä ja yhteisetuuksista, joista suurimmalla osalla tilikausi on päättynyt 31.12.2019. Veroilmoitus olisi normaalisti annettava viimeistään 30.4.2020, mutta ilmoituksen voi nyt poikkeuksellisesti antaa viimeistään 31.5.2020. Koska päivä on sunnuntai, voi veroilmoituksen antaa vielä maanantaina 1.6.2020.

Lisäajasta huolimatta Verohallinto toivoo, että yhteisöt antaisivat veroilmoituksensa normaalissa määräajassa, jos se on mahdollista.

Lähde: https://www.vero.fi/

Helsinki

Head of Tax

Ota yhteyttä
Tampere

Senior Tax Manager