article banner
Ajankohtaista

Korona ja poikkeuksellista perheystävällisyyttä

Karoliina Hiekkanen

Kevät koronakriisin keskellä on ollut Grant Thorntonilla poikkeuksellista aikaa monella tavalla, kun perinteisesti suurimmaksi osaksi kasvokkain tehtävä asiakas- ja toimistotyö on siirtynyt kotikonttoreille ja Teams -palavereihin.

Työn siirtyessä kotiin ja vapaa-ajan harrastusten ollessa katkolla, monella on ollut mahdollisuus panostaa kotiasioihin ja viettää tavallista enemmän aikaa läheisten kanssa. Työtä on voinut rytmittää vapaammin. Virtuaalikokousten myötä olemme saaneet nähdä ja kuulla tunnelmia toistemme kodeista. Kääntöpuolena on ollut yleisen kuormituksen lisääntyminen työssä, kun ympärillä pyörivät perheenjäsenet haittaavat keskittymistä tai olo tuntuu yksinäiseltä, kun viettää kaikki päivät yksin neljän seinän sisällä. Myös huoli läheisistä ja yleisestä tilanteesta on syönyt monen jaksamista.

Lähdimme mukaan Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaan syksyllä 2018, koska halusimme sen avulla entisestään vahvistaa asiantuntijoiden mahdollisuuksia luoda omannäköistä uraa elämäntilanteesta riippumatta, olla edelläkävijöitä toimialamme perheystävällisyydessä sekä esimerkillämme vaikuttaa suomalaiseen työelämän asenteisiin. Ohjelman puitteissa on tehty monenlaista kehittämis- ja vaikuttamistyötä mm. koulutusten, tapahtumien, viestinnän ja medianäkyvyyden kautta. Perheystävällisyys näkyy myös uudella Helsingin toimistollamme, jossa on mm. lapsinurkka pienimpiä vierailijoita varten. Palaute niin omalta henkilöstöltä kuin muilta sidosryhmiltä on ollut positiivista ja olemme huomanneet, että perheystävällisyyden edistämisellä on ollut vaikutusta niin työntekijäkokemukseen kuin työnantajamielikuvaan.

Korona-ajan haasteet ja mahdollisuudet

Maaliskuussa oltiinkin ihan uudenlaisen tilanteen edessä, kun yhtäkkiä työ siirtyi enemmän tai vähemmän kotiin ja perheiden pariin. Kieltämättä on tullut mietittyä, miten parhaiten tukea erilaisissa perhe- ja elämäntilanteissa olevien asiantuntijoiden töiden sujumista ja työssä jaksamista tällaisena poikkeusaikana - keskellä vuoden kiireisintä työrupeamaa. Esimiehen on vaikeampi vaikuttaa suoraan työskentelytapoihin tai -olosuhteisiin, kun työ tehdään kotona. Näin intensiivinen etätyöskentely vaatiikin paljon itseohjautuvuutta ja hyviä itsensä johtamisen taitoja. Ihmiset ovat myös erilaisia siinä, kuinka paljon haluavat tuoda esiin henkilökohtaisen elämän haasteitaan, vaikka ne vaikuttaisivat töihin.

Uskon, että seuraavat asiat ovat kuitenkin osaltaan helpottaneet meillä tilannetta:

  • Perheystävällinen asenneilmapiiri: meillä tunnustetaan, että työntekijöillä on muutakin elämää kuin työ ja sitä kautta on luontevaa keskustella omaan perhetilanteeseen liittyvistä asioista kollegoiden ja esimiehen kanssa. Meillä on myös monia henkilöstökäytäntöjä ja -etuja, jotka on kehitetty tukemaan eri elämäntilanteissa olevia työntekijöitämme.
  • Joustavuus: meillä on aina pyritty joustamaan ja tarvittaessa järjestelemään työtä yksilöllisten tarpeiden mukaan
  • Luottamus: olemme viestineet, että jokainen voi rytmittää etätyöskentelyä itselle sopivimmalla tavalla, kunhan pidetään kiinni sovituista tavoitteista ja ollaan tarvittaessa tavoitettavissa
  • Poikkeusolojen viestintä ja yhteisöllisyys: meillä on pyritty pitämään koko henkilöstö ajan tasalla sekä tuettu yhteisöllisyyttä monin keinoin. Säännöllinen kuulumisten vaihto niin esimiehen kuin kollegoiden kanssa on tässä ajassa erityisen tärkeää.
  • Esimiesten ja työyhteisön tuki: tarjolla on ollut tietoa, työkaluja, vinkkejä ja sparrausta etätyöskentelyn, esimiestyön, työhyvinvoinnin ja itsensä johtamisen tueksi

Kevään mittaan on aktiivisesti seurattu töiden sujumista ja henkilöstön fiiliksiä. Hiljattain toteutetun pulssikyselyn perusteella poikkeustilanteesta on selvitty tähän mennessä kohtuullisen hyvinja perheystävällisyyskin sai edelleen hyvät arviot. Silti meilläkin tullaan vielä pohtimaan, mitä olemme tästä koronakriisistä oppineet - myös perheystävällisyyden näkökulmasta.

Näin YK:n kansainvälisen perheiden päivän kunniaksi toivon, että tämä kevät on viimeistään herättänyt monet organisaatiot näkemään työntekijänsä kokonaisuutena. Työtä ja muuta elämää ei pysty aina erottamaan toisistaan eikä se ole edes tarkoituksenmukaista. Parhaimmillaan työ ja perhe täydentävät toisiaan ja kaikki voittavat. Ehkä tämä tulee olemaan osa sitä uutta normaalia, josta paljon puhutaan?

Siispä kohti perheystävällisempiä työpaikkoja ja työelämää!

Blogitekstin on kirjoittanut People & Culture Managerimme Karoliina Hiekkanen. 

Tutustu meihin työnantajana --> 

 

Lue lisää: COVID-19 - Ajankohtaista tietoa liiketoiminnan tueksi

Työ joustaa perheen mukaan, Teksti Leena Salokoski Kuvat Susanna Kekkonen,

rich text with download pdf