Karoliina Hiekkanen People and Culture Leader Helsinki +358 40 524 8336

Kasvetaan yhdessä – Meille on tärkeää henkilöstömme jatkuva kehittäminen ja tavoitteenamme on alamme paras henkilöstökokemus

Aloitin Grant Thorntonilla maaliskuussa 2018 People & Culture Leaderina ja vastaan meillä kokonaisvaltaisesti henkilöstöasioista. Globaalin strategian mukaisesti tavoitteenamme on erinomainen henkilöstö- ja asiakaskokemus. Tärkeimpänä fokusalueenani P&C -toimintojen kehittämisen lisäksi onkin varmistaa, että henkilöstö viihtyy ja kokee työnsä meillä merkitykselliseksi.

Henkilöstö- ja asiakaskokemuksen kehittäminen on lähellä sydäntäni. Minusta on aivan mahtavaa viedä eteenpäin näitä asioita organisaatiossa, jossa niitä priorisoidaan ja jossa myös aidosti välitetään ihmisistä. Grant Thorntonilla ymmärretään myös organisaatiokulttuurin merkitys strategisena menestystekijänä. Meillä on mukava pieni työyhteisö, mutta samalla olemme osa kansainvälistä verkostoa ja yhteistyötä tehdään paljon. Myös joustavuus työajoissa oman perhetilanteen mukaan oli yksi syy, miksi valitsin Gratnt Thorntonin.

On mukava työskennellä organisaatiossa, jonka toimialan tuntee kuin omat taskunsa. Olen työskennellyt suurimman osan urastani tämän alan organisaatioissa, niin HR- ja johtotehtävissä kuin myös asiantuntijana Advisory -liiketoiminnoissa. Henkilöstöammattilaisen on tärkeää kehittää osaamistaan monipuolisesti ja olen vuosien varrella opiskellut mm. johtamista ja liiketoiminnan kehittämistä sekä suorittanut coachin ja ammatillisen opettajan pätevyydet. Uskon vahvasti elinikäiseen oppimiseen ja Grant Thorntonilla pyrimmekin varmistamaan, että jokainen saa mahdollisuuksia kehittyä.

Oletko valmis seuraavaan urasiirtoosi tai etsitkö uusia haasteita? Haluatko tietää lisää Grant Thorntonista työnantajana? Lue lisää uramahdollisuuksistamme, tutustu avoimiin työpaikkoihimme tai ota yhteyttä minuun