Referenssi

Grant Thornton toimi Taalerin taloudellisena neuvonantajana

Taaleri Kiertotalous Ky -rahasto sijoitti Etelä-Suomen Lämpöhuolto Oy:n suunnatussa annissa ja osakekaupassa yhteensä 2,1 miljoonaa euroa, minkä jälkeen se omistaa yhtiöstä noin 40 prosenttia.

Etelä-Suomen Lämpöhuolto Oy perustettiin vuonna 2013 ja se toteuttaa lämmönjakokeskusten asennuksia taloyhtiöille, kiinteistöille sekä pientaloille.

Vuonna 2016 perustettu Taaleri Kiertotalous on maailman ensimmäinen kiertotalouteen sijoittava pääomarahasto, joka on sijoittanut kahdeksaan suomalaiseen kiertotalousyritykseen. Rahastolla on 360 osuudenomistajaa ja 40 miljoonan euron pääoma.

Grant Thornton tiimissä työskenteli partner Jonni Leporanta ja senior associate Elisa Vuorinen.